Minkään ei tarvitse olla täydellistä

Heippa

Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa aiheesta nimeltä täydellisyys, koska se on pyörinyt mielessäni paljon viime päivinä taas. Minulle, herkkänä ihmisenä, ei ole koskaan helppoa jos minusta tuntuu että minun täytyy olla täydellinen jossakin joten olen joutunut käsittelemään tätä paljon. Minulle tulee vain liikaa painetta liiasta täydellisyyden ajattelusta ja tavoittelusta. Vaikka tiesin aina sydämessäni, että minkään ei tarvitse olla täydellistä, ei ole silti helppoa ymmärtää tilannetta jossa minulta vaaditaan liikaa. Ja mitä liika paine aiheuttaakaan kiltissä ja herkässä ihmisessä? Masennusta ja riittämättömyyden tunnetta, pahimmillaan. Minun neuvoni tähän on siis päästää kokonaan irti siitä ajatuksesta, että pitäisi olla täydellinen ja sen sijaan hyväksyä itsesi juuri sellaisena kuin olet. Missä tahansa olet ja minne menetkin ja kenet tapaat, sinun pitää olla itsellesi se ykkösihminen joka huolehtii sinun tarpeistasi ja sinun täytyy muistaa, että mitä tahansa kuka sanookin, sinun ei tarvitse olla täydellinen. Jos joku vaatii sinulta jotain mikä tuntuu sinusta liialta, niin sinun täytyy luottaa siihen tunteeseen. Olet sen velkaa itsellesi että päästät irti ja olet itsellesi armollinen.

Loppupeleissä elämä on vain elämää ja olemme kaikki vain energiaa kuten kaikki muukin tässä maailmassa on. Lopulta meillä ei ole mitään menetettävää. Meidän kuuluisi vain elää elämämme onnellisina ja yltäkylläisinä ja sitä varten me täällä olemme. Minkään ei tarvitse olla täydellistä etenkään jos sitä yrittää pakottaa olemaan. Pakottaminen ei ole hyvä. Myötätuntoisuus sekä armollisuus ovat hyvästä. Mikä tulee luonnostaan on hyvä ja saakin tuntua täydelliseltä sellaisena kuin se on.

Minä sanon sinulle nyt, kultaseni, että sinä olet täydellinen juuri sellaisena kuin sinä olet eikä sinun tarvitse olla mitään muuta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *